Sisällysluettelo:

4. Hallitus vuodelle 2011 esittelyssä
8. Erityistyölasien vaikutus näkösuoriutumiskykyyn ikääntyvillä näyttöpäätetyöntekijöillä
12. Työtilojen suunnittelu mobiilin ja monipaikkaisen työn tueksi
18. Työolosuhteiden mukauttaminen helpottaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työntekoa

Vuosi 2011 on alkanut runsaslumisena Suomen joka kolkassa. Tällä, kuten muillakin asioilla, on puolensa; on ihanaa päästä talviurheilulajien pariin lounaisinta rannikkoa myöten, toisaalta liukkaus ja runsas lumi aiheuttavat monenlaisia haasteita koko Suomelle. Uutena puheenjohtajana edessäni on myös sama kaksijakoisuus; mielenkiintoiset haasteet ja mahdollisuudet kokea uutta, mutta toisessa vaakakupissa runsaasti palkatonta työtä omalla vapaa-ajalla.

Työfysioterapeutit ry:n perustehtävänä on toimia meidän kaikkien jäsenten ammatillisen osaamisen edistäjänä. Tehtävää koordinoi, ja tällä hetkellä toteuttaakin, yhdistyksemme hallitus, johon jäsenet ovat meidät hallituksen jäsenet syyskokouksessa valinneet. Tätä työtä meidän kuitenkin tulisi tehdä kaikkien yhdessä. Kollegoistamme iso joukko tekee töitä yksin, työelämä on hetkistä ja oman työ kehittämiseen jää valitettavan vähän aikaa. Ammattitaito on sitä, että osaa soveltaa omaan työhönsä tieteellisesti tutkittua tietoa. Työmme tulee toki perustua tutkittuun ja näyttöön perustuviin tutkimuksiin, mutta peräänkuulutan myös vankkaan kokemukseen ja hyviin käytäntöihin perustuvien toimintatapojen esille nostamista, joita meille kaikilla on varmasti kertynyt työvuosiemme varrella.

Toivon, että jaatte rohkeasti osaamistanne, jota teillä on: kirjoitukset lehteemme ja esitykset opintopäivillä ovat enemmän kuin tervetulleita! Jäsenet ovat erittäin tervetulleita mukaan hallituksen työryhmiin, jotka tekevät ne käytännön työt. Toivonkin, että jäsenten aktiivisuus, joka näkyi ilahduttavasti syysopintopäivillä, jatkuu ja voimistuu tulevaisuudessa! Te hyvät jäsenet, olette ammatillisen osaamisen edistämisessä tärkein tekijä! Esitänkin teille hyvät kollegat, että ottakaa aktiivisesti yhteyttä minuun ja muihin hallituksen jäseniin kaikessa mahdollisessa: lähettäkää ideoita ja ehdotuksia yhdistyksen toiminnan kehittämisestä. Voisimmeko pitää seuraavat syysopintopäivät täysin omin voimin jakamalla omaa osaamistamme kollegoillemme?