Sisällysluettelo:

3. Hallituksen ilmoitustaulu
6. Työfysioterapeuttiyrittäjän monet haasteet
9. Onko sattumaa olemassa?
11. NES-konferenssi
13. Työkyky, Kansallinen tuki- ja liikuntaelinohjelma (KTO) ja työfysioterapeutit
17. Kolmannelta sektorilta yhteistyökumppani työterveyshuoltoon
22. Artikkelisarja Työfysioterapeutit työssä
26. Hoito- ja hoivasektori tekee tulosta riskien puristuksessa
29. Hallituksen jäsenten haastattelut

Viime keväänä Työfysioterapeutit ry:n hallituksen toiminta oli erittäin aktiivista. Yhdistys tarjosi jäsenilleen mahdollisuuksia useaan koulutukseen. Maaliskuussa oli TTP-päivät yhdessä muiden työterveys- ja työsuojelualan ammattilaisten kanssa. Huhtikuussa järjestimme yrittäjille suunnatun koulutuspäivän, jonka osanotto oli runsaslukuinen ja yllätti meidät järjestäjät erittäin positiivisesti. Koulutuksessa muodostunut yrittäjäverkosto kokoontui kesäkuussa jo ensimmäisen kerran. Näyttääkin siltä, että tällaiselle toiminnalle on jäsenkunnassamme tarvetta, koska yhä useammat jäsenet toimivat nykyään yrittäjinä.

Toukokuun lopussa järjestimme yhteistyössä Kuopion yliopiston ja Suomen ergonomiayhdistyksen kanssa ”Ergonomian asiantuntijuus seminaarin”, johon jäseniämme osallistui myös erittäin runsaasti. Tarkoituksena oli avata keskustelu siitä, kuka on ergonomian asiantuntija Suomessa. Kaikille osallistujille lähetettiin seminaarin jälkeen kirje, jossa keskustelujen perusteella suunnitellut jatkotoimet selvitettiin. Seminaari käynnisti keskustelun aiheesta, ja nyt on asiaa vietävä eteenpäin kaikkien mukana olleiden yhteistyönä. Asia ei ole ihan yksinkertainen. Valmistelutyötä tehdään jatkossa pienemmässä ryhmässä. Kannattaa seurata ERY:n kotisivuja. Ne ovat paikka, jossa asiasta tullaan tiedottamaan ja joka voi myös jatkossa toimia keskustelufoorumina. Mahdollisuuksien mukaan myös meidän omilla kotisivuilla tiedotetaan tästä asiasta.