Sisällysluettelo:

4. Toimintalinjat 2013 – 2015 ja toimintaohjelma 2013
15. Rakenteisesta kirjaamisesta työfysioterapeutin työssä
20. Fysioterapian opinnäytetyö
24. Työterveyshoitajat ja työfysioterapeutit koolla Etelä-Karjalassa
27. Yhteenvetoa syysopintopäivistä
28. Aslak-kurssin suunnittelukokouksen muistio

Kirpeä talvi on saapunut myös tänne Lounais-Suomen rannikolle. On hienoa saada lunta maahan ja musta maa peittoon! Toivottavasti pääsemme hiihtoladuille pian koko Suomessa. Vuosi 2012 on loppusuoralla. Joulukuun kaikki ihanuudet ovat vielä edessäpäin. Taakse on jäämässä erittäin nopeasti kulunut vuosi. Vuoden nopeaan kulkuun on ainakin omalla kohdallani vaikuttanut se, että yhdistyksessä on tapahtunut paljon. Lyhyesti voin todeta, että yhdistys on aktivoinut sekä kansainvälisessä että kotimaisessa yhteistyössä. Kaikki toimintamme pyrkii edistämään työfysioterapeuttien näkyvyyttä ja asemaa terveydenhuollossa, erityisesti työterveyshuollossa.

Yhdistys sai hyvää palautetta sekä kiitosta että kehitettävää Jyväskylässä marraskuussa järjestetyistä syysopintopäivistä. Suosittelen jo kaikille tässä vaiheessa, että varaatte ensi vuoden koulutusbudjettiinne yhdistyksemme järjestämät opintopäivät. Ne tullaan järjestämään tuttuun tapaan marraskuussa. Koulutuspäivät ovat saaneet erittäin hyvää palautetta viimeisten vuosien aikana. Kannattaa kysellä mukana olleilta kollegoilta asiasta. Syys- ja kevätopintopäivien lisäksi yhdistys on julkaissut omaan lehteämme sekä päivittäneet yhdistyksemme nettisivut. Uudistuneet nettisivut julkaistaan lähitulevaisuudessa. Myös alueyhdyshenkilöverkoston laajentuminen on tapahtunut tänä vuonna ja ensi kertaa järjestimme alueyhdyshenkilötapaamisen.

Yhdistyksen esite ollaan laittamassa WCTP:n nettisivuille vielä tämän vuoden aikana. Tämä esite liittyy osana WCTP:n työfysioterapian ja ergonomia- alan virallisen ryhmän perustamiseen tähtäävää prosessia. Pohjoismaiden yhdistysten tapaaminen on toteutunut ja uutta tapaamista valmistellaan. Myös Pohjoismaiden yhteistyö on saanut tuulta em. WCPT – prosessista. Yhdistys tekee laajaalaista yhteistyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Yhdistyksen edustajia on mm. TULE ry:n, Ergonomiayhdistyksen, Työnäköseuran ja Työympäristömitalitoimikunnan toiminnassa. Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat saaneet olla ja ovat edelleenkin mukana kommentoimassa uudistettavaa Hyvä työterveyshuoltokäytäntö – kirjaa.

STM:n työterveyshuollon neuvottelukunnan koulutusjaoksessa yhdistyksellämme on jo vuosi ollut edustaja. Olemme lisäksi päässeet mukaan neuvottelukunnan työryhmään, joka tarkoituksena on selvittää työterveyshuollon koulutusta. Suomen Fysioterapeutit ry kanssa yhteistyöhön on kuulunut mm. puheenjohtajatapaamiset kaksi kertaa vuodessa ja yhteistyö Fysioterapiakongressi 2012 järjestämisessä. Tänä vuonna olemme tavanneet lisäksi erikseen varapuheenjohtaja Heli Mesiäisen ja kehittämisasiantuntijan Riitta Partian. Lisäksi yhdistyksemme edustaja on osallistunut liiton edustajiston kokoukseen.

Haluan kiittää kaikkia yhdistyksemme jäseniä ja yhteistyökumppaneitamme hienosti sujuneesta yhteistyöstä vuonna 2012! Erityiskiitokset loistavalle hallituksellemme, joka on tehnyt erittäin ahkerasti työtä läpi vuoden! Toivotan kaikille lämmintä ja rentouttava joulunaikaa ja kaikkea hyvää alkavalle yhteistyötyövuodelle 2013!